• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen

Antti Kivelä

Asiaa keskeltä ja edestä

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Curriculum Vitae
  • Omin sanoin
  • Teemat

2014

touko 22 2014

Vaaleihin kaksi päivää

Puolueiden puheenjohtajat astuivat ”suureen” vaalikeskusteluun Yle TV1:n studioon torstaina 22.5. Etukäteinen hypetys,  nettisivulla pyörivä chat ja juontajien provosoinnit kuuluivat asiaan. Kokonaisuudesta välittyi kuitenkin pakkopullan maku.

SDP:n uusi puheenjohtaja oli pärjäämisseurannassa, Soinin jytkyilyä odotetaan mutta laimeasti, Päivi Räsänen jää ilman puheenvuoroja ja Arhinmäki puhuu päälle. Edukseen esiintyivät Juha Sipilä ja Jyrki Katainen: kummankin kommentit olivat konkreettisia, rauhallisia, provosoitumattomia ja ratkaisukeskeisiä.

Ennakkoäänestysaktiivisuus oli suunnilleen viiden vuoden takaista luokkaa, koko maassa 17,3%. Pääkaupunkiseudulla n 20%, Kuopiossa 16.5% ja Joensuussa 15.4%. Onko niin että helsinkiläisille annetaan suosiolla 1.2 ääntä kun itse tyydymme Itä-Suomessa yhteen ääneen?

Nyt on aika puhua kaikille, tutuille ja tuntemattomille, turuilla ja toreilla kehottaa kaikkia äänestämään ja mieluiten numerolla 197: Elsi Katainen, Suomalainen Linja Eurooppaan!

Kategoria: 2014

touko 10 2014

Muutoksen tuulet

Tämä päivä, perjantai 9.5.2014 jää monella tavalla mieleen.

Eurooppapäivä

Tänään on Eurooppa-päivä, jolloin muistamme Euroopan Unionin syntyvaiheita 1950. Sodan jäljiltä haluttiin rakentaa yhtenäisyyttä ja rauhaa Eurooppaan. Puolen vuosisadan kehityksen jälkeen voi sanoa että tavoitteeseen on päästy varsin hyvin, Eurooppa on planeetan korkeimman hyvinvoinnin alue.

Euroopan Parlamentin vaalit ovat Suomelle ja Itä-Suomelle tärkeämmät kuin koskaan. Meidän on saatava parhaat voimat edustajiksemme, kukaan muukaan ei etuamme aja. Keskustan 20 ehdokkaan lista on edustava. Kansanedustaja Elsi Katainen tulee olemaan yksi Keskustan MEPeistä 25.5. vaaleissa, hän on paras viemään itäsuomalaista viestiä ja tahtotilaa Brysseliin.

SDP:n puheenjohtaja vaihtui

Tänään SDP vaihtoi puheenjohtajaansa. Kisa vaikutti varsin repivältä, jotkut Urpilaisen kannattajat ilmoittivat jo vaihtavansa puoluetta tappion jälkeen. Oppositiossakin täytyy olla tarkkana tulevien mini-hallitusneuvottelujen tuloksen kannalta. Kun horjuvasta hallituksesta vaihtuu sekä pääministeri että valtiovarainministeri, ja kuntaministeri ja ulkomaankauppaministerikin ovat MEPeiksi pyrkimässä, niin hallituksen kasassa pysyminen ei ole mitenkään itsestään selvyys. Meidän täytyy olla valmiita eduskuntavaaleihin jo syksyllä.

Puoluevaltuustoon ja eduskuntavaaliehdokkaaksi

Pohjois-Savon Keskustapiiri piti Varkaudessa vuosikokouksensa. Edellämainituista aiheista keskusteltiin. Tulevan puoluekokouksen henkilövaalit veivät aikaa äänestyksineen, mutta lopputulos oli mieluinen. Kuopion Keskustan vuosikokouksen esityksen mukaisesti puoluevaltuustoon valittiin minut ja vpj Veijo Karkkonen, varajäseniksi Aleksi Eskelinen, Anne Ryhänen ja Heimo Murro.  Kokouksessa käytiin myös keskustelu eduskuntavaaliehdokkaista. Juho Pulkan toivoi ”ehdokkaita ulos kaapista” ja niinpä toin julki piirikokouksen osallistujillekin Kuopion väellä tiedossa olevan ehdokkuuteni: olen ehdolla 2015 eduskuntavaaleissa, kun ja jos piirihallitus ehdokkuuteni hyväksyy 9.6.2014.

Sillä mielellä olen liikenteessä että läpi mennään. Pyydänkin jo tässä vaiheessa kaikki tukiryhmääni halukkaita laittamaan viestiä sivujeni kautta tai suoraan antti.kivela@fimnet.fi

Kategoria: 2014

huhti 18 2014

Äänestäkää EU-vaaleissa!

Kuopion Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous pidettiin Hotelli Savonian auditoriossa 13. huhtikuuta 2014. Kokouksen kannanotossa haluttiin nostaa esiin huoli itäsuomalaisten passiiviisuudesta ja kehotimme kaikkia äänestämään EU-vaaleissa 25.5.2014:
Vaisuus huolen aihe

Savon Sanomat 18.4.2014

Itä-Suomen alhaiset äänestysprosentit Euroopan parlamentin vaaleissa huolestuttavat.

Euroopan unionin toimilla on Itä-Suomelle suuri merkitys mm. aluekehityksessä ja maatalous- ja metsäpolitiikassa. Euroopan parlamentissa tulee olla asiantuntemusta Itä-Suomen oloista.

EU:n päätökset vaikuttavat alueiden väliseen rahanjakoon, investointeihin, energia- ja ympäristövalintoihin, luonnonvarojen kestävään käyttöön, työllisyyteen ja talouskasvuun sekä turvallisuuspolitiikkaan. Kaikilla näillä teemoilla on Itä-Suomessa erityinen merkitys.

Me tarvitsemme uutta yrittäjyyttä ja aluepoliittisia kasvua tukevia ratkaisuja. Itä-Suomessa on kaikki edellytykset bioenergian ja kestävän kehityksen turvin rakentaa uutta toimeliaisuutta ja hyvinvointia.

Euroopan parlamentin vaalit käydään 25. toukokuuta 2014. Suomesta valitaan 13 europarlamentaarikkoa. Viisi vuotta sitten äänestysprosentti koko Suomessa oli 40 prosenttia, Savo-Karjalan alueella jäätiin 34 prosenttiin.

Kannustamme kaikkia itäsuomalaisia etsimään tietoa eurovaaliehdokkaista, käymään vaalitilaisuuksissa ja käyttämään äänioikeuttaan Euroopan parlamentin vaaleissa. Itäsuomalainen parlamentaarikko on meidän kaikkien etu.
Antti Kivelä
Puheenjohtaja
Kuopion Keskustan kunnallisjärjestö ry.

Kategoria: 2014

huhti 09 2014

Sisäurheiluhalli Kuopioon!

Kansallisen -tai kansainvälisen- tason sisäurheiluhalli on ollut toiveenani pitkään ja kirjoitin siitä jo ennen kunnallisvaaleja. Olen pitänyt aihetta esillä Kuopion Seurafoorumissa, Hyvinvoinnin lautakunnan ja Kaupunkirakennelautakunnan jäsenten kesken käymissäni keskusteluissa. Nyt keväällä käynnistyi Puijon Urheilulaakson yleiskaavan suunnittelu, ja tähän prosessiin liittyen halusimme Seurafoorumin kesken nostaa keskustelua mielipidekirjoituksellamme:

Urheiluseurat haluavat hallia

Savon Sanomat 9.4.2014

Puijon Liikuntalaakson – pesäpallostadionilta ja pujottelurinteen reunaan – kehittämissuunnittelu on alkanut jo vuonna 1956. Nyt projekti on saanut uutta tuulta siipien alle, kun vuosi sitten eri urheilulajien ja kaupungin äänitorveksi perustettu seurafoorumin ajama projekti parempien sisäliikuntapaikkojen aikaansaamiseksi on alkanut.

Kaupungin ja urheiluseurojen yhteisenä intressinä on löytää kestäviä ratkaisuja liikuntatilojen ja -paikkojen parantamiseen. Uuden sisäliikuntahallin tarve kasvaa koko ajan, koska jo vuosia Kuopio-halli on keväisin varattuna useamman viikon ajan erilaisiin messutapahtumiin.

Monet seurat eivät pääse harjoittelemaan kevään SM-kisoihin tai valmistautumaan tulevan kesän kisoihin täyspainoisesti.

Seurat joutuvat etsimään näille viikoille sijaisharjoittelupaikkoja, mikä vie resursseja lajiharjoittelusta. Samaan aikaan lasten vanhemmille tuttujen harjoitusaikataulujen ja paikan muutos tuo lisähaasteita perheen arjen pyörittämiseen.

Kaupungista puuttuu sisälajeille tarkoitettu urheiluhalli. Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari-Pekka Lehtonen toivoi näkevänsä Kuopion SB Welhot liigakartalla, mutta piti selvänä, että Kuopiosta pitää löytyä areena, koska Kuopio-hallia käytetään muuhunkin kuin urheiluun (SS 14.3).

Puijon Urheilulaakso 2010-luvulle projektin tarkoituksena on löytää kestäviä ratkaisuja kehittämiselle.

Projektissa on kuultu seurojen, matkailun, luonnonystävien, kaupungin virkamiesten sekä suunnittelijoiden mielipiteitä.

Kaikki osallistujat olivat samalla linjalla, että urheilulaaksoa pitää kehittää eri tahojen intressejä huomioiden ja kaivataan hallia, joka palvelisi kaupunkilaisia, urheiluväkeä, matkailua, kansallisia sekä kansainvälisiä tapahtumia.

Hallin suunnittelussa on huomioitava tulevien käyttäjien mahdollisemman monipuoliset tarpeet, perusliikunnasta SM- ja kansainvälisen tason otteluihin ja kisoihin asti.

Urheiluseurat voisivat tehdä ympärivuoden yhteistyötä toistensa kanssa ja tarjota monipuolisia palveluja kaupunkilaisille. Hallia voi tarjota maajoukkueiden harjoittelu- ja kisapaikaksi. Kuopiossa vierailevat ulkomaalaiset urheilijat voisivat tehdä oheisharjoitteet hallin suojissa.

Tällä hetkellä Kuopion talous ei anna mahdollisuuksia suoraan tämän tyyppisiin hankkeisiin, mutta yhteistyössä kaupungin, ely-keskuksen, EU:n rahoituksella ja mahdollisesti yksityisten tahojen myötä suunnitelma on mahdollinen.

Sami Miettinen Kuopion Miekkailijat
Antti Kivelä Kuopion Danit, kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Merja Naamanka Kuopion Reippaan voimistelijat
Timo Lyytinen SB Welhot
Ari Puholainen Puijo Wolley
Jarkko Ruhanen Puijon Kisat

Kategoria: 2014

tammi 07 2014

Sote-järjestelyt Itä-Suomessa

Kirjoitimme yhdessä ylil Juha Mustosen kanssa mielipidekirjoituksen Savon Sanomiin ja Karjalaiseen 7. tammikuuta 2014

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesitys on epäonnistunut

Sosiaali- ja terveydenhuollon (=sote) järjestämislain valmisteluryhmä luovutti esityksensä ministeri Huoviselle 19.12.2013. Lakiesitys ei perustu asiantuntijoiden parhaaseen tietoon vaan hallituksen asettamiin reunaehtoihin. Esityksen mukaan sote-alueet muodostuisivat maakuntien keskuskaupunkien vastuulle.

Näkemyksemme mukaan lakiesitys huonontaisi merkittävästi nykytilannetta siirtämällä nykyisten Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien toiminnan Kuopion ja Joensuun kaupunkien vastuulle. Lakiesitykseen sisältyy monta epäselvästi ilmaistua kohtaa ja käsitteellistä ristiriitaa.

Nykyjärjestelmän ongelma ei ole erikoissairaanhoito, vaan puutteellisesti resurssoitu perusterveydenhuolto ja monikanavainen, vääriä toimintamalleja luova rahoitus.

Miten nykyiset sairaanhoitopiirien rakennus- ja omaisuusmassat hallittaisiin? Jos vastuukunta järjestää kaikki sote -palvelut, on vastuukunnalla oltava myös määräysvalta sairaalarakennusten ja laitteistojen hallinnassa. Jo nyt PKKS:n uudet laajennukset maksavat noin 75 M€ ja KYS:n laajennukset noin 94 M€. Ei voi olla niin, että maakunnan keskuskaupunki kantaa vastuun sote-alueen operatiivisesta toiminnasta ja kehittämisestä ilman että vastuukunnan kaupunginhallituksella olisi lopullista sananvaltaa (otto-oikeutta) päätöksiin. Keskuskaupunkien kantokyky ei ole riittävä koko maakunnan laitos- ja laitekannan ylläpitoon. Edelleen, ongelmana tulee olemaan esitetyn uudistuksen kustannusvaikutus vastuukunnan talousarvioon. Tästä arvioita ei ole tehty, eikä siitä ole edes keskusteltu. Joensuussa sote- palvelujen osuus on nyt yli puolet koko talousarviosta. Jos Joensuu vastuukuntana huolehtisi koko Pohjois-Karjalan sote- palveluista, näiden menojen osuus on noin ¾ osaa koko Joensuun talousarviosta. Pohjois-Savossa sote-palvelujen talousarvion osuus Kuopion kaupungille on samansuuntainen kuin Joensuussa. On odotettavissa melkoinen sopimusviidakko siitä, miten palvelut kunnista tullaan maksamaan vastuukunnalle.

Esitetty malli on ristiriidassa perustuslain takaaman kuntien itsehallinnon kanssa. Järjestämisvastuu olisi keskuskaupungilla, mutta rahoitusvastuu olisi kaikilla alueen kunnilla. ”Renki-kunnilla” ei olisi mitään todellista valtaa edes perustason päätöksiin vaikka rahoitusvelvoite olisikin. Pienemmät kunnat joutuisivat rahoittamaan vastuukunnan järjestämiä sote- palveluita ilman todellista vaikutusmahdollisuutta palvelupisteiden alueelliseen jakautumiseen, palvelutasoon jne.

Esityksen mukainen järjestely johtaisi myös hallinnon ”himmelöitymiseen”. Olisihan yhdellä kunnalla edustus toisen kunnan vastuulla olevassa perustason sote-alueella, naapurikunnalla voisi olla oma perustason järjestely, kummankin kunnan edustus olisi sote-alueen edustajainkokouksessa ja vastuukaupungin toimielimessä (riippuen edustajainkokouksen päätöksistä) ja erva-alueen kuntayhtymässä. Esityksen kirjavuutta lisää se, että metropolialueen sote- palvelut ehdotetaan järjestettävän kuntayhtymämallin mukaan.

Katsomme, että Itä-Suomen 840 000 asukkaan erityisvastuualueella paras tapa sote- palveluiden järjestämiseen on neljä kuntayhtymää: Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Keski-Suomi.

Antti Kivelä
Apulaisylilääkäri, KYS-Sydänkeskus
Kaupunginvaltuutettu (Kesk.), Kuopio

Juha Mustonen
Ylilääkäri, Pohjois-Karjalan keskussairaala
Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja (Kesk.), Joensuu

Kategoria: 2014

  • « Siirry edelliselle sivulle
  • Sivu 1
  • Sivu 2
  • Sivu 3
  • Sivu 4
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Footer

Yhteystiedot

Puh. +358 40 502 8192 | Sähköposti: antti@anttikivela.fi
© Antti Kivelä 2020

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter