Tämä päivä, perjantai 9.5.2014 jää monella tavalla mieleen.
Eurooppapäivä
Tänään on Eurooppa-päivä, jolloin muistamme Euroopan Unionin syntyvaiheita 1950. Sodan jäljiltä haluttiin rakentaa yhtenäisyyttä ja rauhaa Eurooppaan. Puolen vuosisadan kehityksen jälkeen voi sanoa että tavoitteeseen on päästy varsin hyvin, Eurooppa on planeetan korkeimman hyvinvoinnin alue.
Euroopan Parlamentin vaalit ovat Suomelle ja Itä-Suomelle tärkeämmät kuin koskaan. Meidän on saatava parhaat voimat edustajiksemme, kukaan muukaan ei etuamme aja. Keskustan 20 ehdokkaan lista on edustava. Kansanedustaja Elsi Katainen tulee olemaan yksi Keskustan MEPeistä 25.5. vaaleissa, hän on paras viemään itäsuomalaista viestiä ja tahtotilaa Brysseliin.
SDP:n puheenjohtaja vaihtui
Tänään SDP vaihtoi puheenjohtajaansa. Kisa vaikutti varsin repivältä, jotkut Urpilaisen kannattajat ilmoittivat jo vaihtavansa puoluetta tappion jälkeen. Oppositiossakin täytyy olla tarkkana tulevien mini-hallitusneuvottelujen tuloksen kannalta. Kun horjuvasta hallituksesta vaihtuu sekä pääministeri että valtiovarainministeri, ja kuntaministeri ja ulkomaankauppaministerikin ovat MEPeiksi pyrkimässä, niin hallituksen kasassa pysyminen ei ole mitenkään itsestään selvyys. Meidän täytyy olla valmiita eduskuntavaaleihin jo syksyllä.
Puoluevaltuustoon ja eduskuntavaaliehdokkaaksi
Pohjois-Savon Keskustapiiri piti Varkaudessa vuosikokouksensa. Edellämainituista aiheista keskusteltiin. Tulevan puoluekokouksen henkilövaalit veivät aikaa äänestyksineen, mutta lopputulos oli mieluinen. Kuopion Keskustan vuosikokouksen esityksen mukaisesti puoluevaltuustoon valittiin minut ja vpj Veijo Karkkonen, varajäseniksi Aleksi Eskelinen, Anne Ryhänen ja Heimo Murro. Kokouksessa käytiin myös keskustelu eduskuntavaaliehdokkaista. Juho Pulkan toivoi ”ehdokkaita ulos kaapista” ja niinpä toin julki piirikokouksen osallistujillekin Kuopion väellä tiedossa olevan ehdokkuuteni: olen ehdolla 2015 eduskuntavaaleissa, kun ja jos piirihallitus ehdokkuuteni hyväksyy 9.6.2014.
Sillä mielellä olen liikenteessä että läpi mennään. Pyydänkin jo tässä vaiheessa kaikki tukiryhmääni halukkaita laittamaan viestiä sivujeni kautta tai suoraan antti.kivela@fimnet.fi