Antti Kivelä

Kansallisen -tai kansainvälisen- tason sisäurheiluhalli on ollut toiveenani pitkään ja kirjoitin siitä jo ennen kunnallisvaaleja. Olen pitänyt aihetta esillä Kuopion Seurafoorumissa, Hyvinvoinnin lautakunnan ja Kaupunkirakennelautakunnan jäsenten kesken käymissäni keskusteluissa. Nyt keväällä käynnistyi Puijon Urheilulaakson yleiskaavan suunnittelu, ja tähän prosessiin liittyen halusimme Seurafoorumin kesken nostaa keskustelua mielipidekirjoituksellamme:

Urheiluseurat haluavat hallia

Savon Sanomat 9.4.2014

Puijon Liikuntalaakson – pesäpallostadionilta ja pujottelurinteen reunaan – kehittämissuunnittelu on alkanut jo vuonna 1956. Nyt projekti on saanut uutta tuulta siipien alle, kun vuosi sitten eri urheilulajien ja kaupungin äänitorveksi perustettu seurafoorumin ajama projekti parempien sisäliikuntapaikkojen aikaansaamiseksi on alkanut.

Kaupungin ja urheiluseurojen yhteisenä intressinä on löytää kestäviä ratkaisuja liikuntatilojen ja -paikkojen parantamiseen. Uuden sisäliikuntahallin tarve kasvaa koko ajan, koska jo vuosia Kuopio-halli on keväisin varattuna useamman viikon ajan erilaisiin messutapahtumiin.

Monet seurat eivät pääse harjoittelemaan kevään SM-kisoihin tai valmistautumaan tulevan kesän kisoihin täyspainoisesti.

Seurat joutuvat etsimään näille viikoille sijaisharjoittelupaikkoja, mikä vie resursseja lajiharjoittelusta. Samaan aikaan lasten vanhemmille tuttujen harjoitusaikataulujen ja paikan muutos tuo lisähaasteita perheen arjen pyörittämiseen.

Kaupungista puuttuu sisälajeille tarkoitettu urheiluhalli. Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari-Pekka Lehtonen toivoi näkevänsä Kuopion SB Welhot liigakartalla, mutta piti selvänä, että Kuopiosta pitää löytyä areena, koska Kuopio-hallia käytetään muuhunkin kuin urheiluun (SS 14.3).

Puijon Urheilulaakso 2010-luvulle projektin tarkoituksena on löytää kestäviä ratkaisuja kehittämiselle.

Projektissa on kuultu seurojen, matkailun, luonnonystävien, kaupungin virkamiesten sekä suunnittelijoiden mielipiteitä.

Kaikki osallistujat olivat samalla linjalla, että urheilulaaksoa pitää kehittää eri tahojen intressejä huomioiden ja kaivataan hallia, joka palvelisi kaupunkilaisia, urheiluväkeä, matkailua, kansallisia sekä kansainvälisiä tapahtumia.

Hallin suunnittelussa on huomioitava tulevien käyttäjien mahdollisemman monipuoliset tarpeet, perusliikunnasta SM- ja kansainvälisen tason otteluihin ja kisoihin asti.

Urheiluseurat voisivat tehdä ympärivuoden yhteistyötä toistensa kanssa ja tarjota monipuolisia palveluja kaupunkilaisille. Hallia voi tarjota maajoukkueiden harjoittelu- ja kisapaikaksi. Kuopiossa vierailevat ulkomaalaiset urheilijat voisivat tehdä oheisharjoitteet hallin suojissa.

Tällä hetkellä Kuopion talous ei anna mahdollisuuksia suoraan tämän tyyppisiin hankkeisiin, mutta yhteistyössä kaupungin, ely-keskuksen, EU:n rahoituksella ja mahdollisesti yksityisten tahojen myötä suunnitelma on mahdollinen.

Sami Miettinen Kuopion Miekkailijat
Antti Kivelä Kuopion Danit, kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Merja Naamanka Kuopion Reippaan voimistelijat
Timo Lyytinen SB Welhot
Ari Puholainen Puijo Wolley
Jarkko Ruhanen Puijon Kisat

Kirjoitimme yhdessä ylil Juha Mustosen kanssa mielipidekirjoituksen Savon Sanomiin ja Karjalaiseen 7. tammikuuta 2014

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesitys on epäonnistunut

Sosiaali- ja terveydenhuollon (=sote) järjestämislain valmisteluryhmä luovutti esityksensä ministeri Huoviselle 19.12.2013. Lakiesitys ei perustu asiantuntijoiden parhaaseen tietoon vaan hallituksen asettamiin reunaehtoihin. Esityksen mukaan sote-alueet muodostuisivat maakuntien keskuskaupunkien vastuulle.

Näkemyksemme mukaan lakiesitys huonontaisi merkittävästi nykytilannetta siirtämällä nykyisten Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien toiminnan Kuopion ja Joensuun kaupunkien vastuulle. Lakiesitykseen sisältyy monta epäselvästi ilmaistua kohtaa ja käsitteellistä ristiriitaa.

Nykyjärjestelmän ongelma ei ole erikoissairaanhoito, vaan puutteellisesti resurssoitu perusterveydenhuolto ja monikanavainen, vääriä toimintamalleja luova rahoitus.

Miten nykyiset sairaanhoitopiirien rakennus- ja omaisuusmassat hallittaisiin? Jos vastuukunta järjestää kaikki sote -palvelut, on vastuukunnalla oltava myös määräysvalta sairaalarakennusten ja laitteistojen hallinnassa. Jo nyt PKKS:n uudet laajennukset maksavat noin 75 M€ ja KYS:n laajennukset noin 94 M€. Ei voi olla niin, että maakunnan keskuskaupunki kantaa vastuun sote-alueen operatiivisesta toiminnasta ja kehittämisestä ilman että vastuukunnan kaupunginhallituksella olisi lopullista sananvaltaa (otto-oikeutta) päätöksiin. Keskuskaupunkien kantokyky ei ole riittävä koko maakunnan laitos- ja laitekannan ylläpitoon. Edelleen, ongelmana tulee olemaan esitetyn uudistuksen kustannusvaikutus vastuukunnan talousarvioon. Tästä arvioita ei ole tehty, eikä siitä ole edes keskusteltu. Joensuussa sote- palvelujen osuus on nyt yli puolet koko talousarviosta. Jos Joensuu vastuukuntana huolehtisi koko Pohjois-Karjalan sote- palveluista, näiden menojen osuus on noin ¾ osaa koko Joensuun talousarviosta. Pohjois-Savossa sote-palvelujen talousarvion osuus Kuopion kaupungille on samansuuntainen kuin Joensuussa. On odotettavissa melkoinen sopimusviidakko siitä, miten palvelut kunnista tullaan maksamaan vastuukunnalle.

Esitetty malli on ristiriidassa perustuslain takaaman kuntien itsehallinnon kanssa. Järjestämisvastuu olisi keskuskaupungilla, mutta rahoitusvastuu olisi kaikilla alueen kunnilla. ”Renki-kunnilla” ei olisi mitään todellista valtaa edes perustason päätöksiin vaikka rahoitusvelvoite olisikin. Pienemmät kunnat joutuisivat rahoittamaan vastuukunnan järjestämiä sote- palveluita ilman todellista vaikutusmahdollisuutta palvelupisteiden alueelliseen jakautumiseen, palvelutasoon jne.

Esityksen mukainen järjestely johtaisi myös hallinnon ”himmelöitymiseen”. Olisihan yhdellä kunnalla edustus toisen kunnan vastuulla olevassa perustason sote-alueella, naapurikunnalla voisi olla oma perustason järjestely, kummankin kunnan edustus olisi sote-alueen edustajainkokouksessa ja vastuukaupungin toimielimessä (riippuen edustajainkokouksen päätöksistä) ja erva-alueen kuntayhtymässä. Esityksen kirjavuutta lisää se, että metropolialueen sote- palvelut ehdotetaan järjestettävän kuntayhtymämallin mukaan.

Katsomme, että Itä-Suomen 840 000 asukkaan erityisvastuualueella paras tapa sote- palveluiden järjestämiseen on neljä kuntayhtymää: Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Keski-Suomi.

Antti Kivelä
Apulaisylilääkäri, KYS-Sydänkeskus
Kaupunginvaltuutettu (Kesk.), Kuopio

Juha Mustonen
Ylilääkäri, Pohjois-Karjalan keskussairaala
Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja (Kesk.), Joensuu

Kuopion Keskustan syyskokous valitsi minut kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi vuoden 2014 alusta.

Lappeenrannan aikoinani olin kunnallisjärjestön sihteeri, ja pidin kovasti järjestötyöstä. Muistan tuolloin kiertäneeni kaikki Lappeenrannan kunnallisjärjestön 26 paikallisosastoa ja keräsin selkeän rekisterin osastojen luottamushenkilöistä kuten myös kunnallisista ja maankunnallisista edustajista. Nyt pyyntö asettua ehdolle tuli varsin nopeasti enkä ehtinyt asiaa pitkään miettiä. Tukea tuli kuitenkin niin monelta taholta, etten oikein voinut kieltäytyäkään.

Kuopion kunnallisjärjestö on suuri niin paikallisyhdistysten määrällä, pinta-alalla kuin historiallakin mitattuna. Yksi mies ei sen johtamiseen riitä vaan asiat hoidetaan yhteishengellä. Toivon kaikkien osallistuvan voimiensa mukaan työhön Kuopion, Keskustan ja Pohjois-Savon eduksi.

Terveydenhuollon kustannuskehitys ja kuntien heikkenevä talous uhkaavat yhteiskunnan kykyä ylläpitää välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Nykymenolla rahat ja koulutettu ammattihenkilöstö eivät riitä sen paremmin isoissa kuin pienissäkään kunnissa.. On välttämätöntä uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita vastaamaan tämän päivän haasteita. Uudistuksen kehitysmalleista on toisistaan eroavia näkemyksiä. Hallituksen keskuskaupunkimallin tavoitteena on kammeta kunnat sote-vivulla pakkoliitoksiin. Tämä on väärä tie eikä johda hyvään lopputulokseen.

Sote-palvelujen järjestämis- ja rahoitusmallin tulee pohjautua vähintään maakunnan laajuiseen alueeseen. Mallissa yksi toimija, esimerkiksi Pohjois-Savon sosiaali- ja terveyspiiri ,vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, yhteensovittamisesta ja kustannuksista. Järjestäjä voi olla itse tuottajana tai tilaaja-tuottajamallin mukaan hankkia palvelut julkisilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Riittävän suuri järjestäjätaho mahdollistaa myös yksikanavarahoituksen jossa kunnallisveron ja valtionveron sote-osuus kanavoidaan sote-piirin käyttöön yhdessä Kela-rahoituksen kanssa.

Riittävän suuret alueet pystyvät kantamaan julkisesti rahoitettujen palvelujen taloudelliset ja toiminnalliset riskit. Niillä on edellytykset tuottaa väestölle terveyttä ja hyvinvointia kohtuukustannuksin ja turvata palvelujen saatavuus asuinpaikasta riippumatta. Tämä parantaa myös alueiden välistä yhdenvertaisuutta. Asiakkaan asema vahvistuu ja lisää valinnanmahdollisuuksia, mihin myös terveydenhuoltolaki ensi vuoden alusta tähtää .Laaja aluepohjaan perustuva järjestelmä lisää mahdollisuuksia syventää sosiaalipalvelujen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota. Tämä puolestaan tukee entistä enemmän ennaltaehkäisyyn panostamista ja terveys- ja hyvinvointiongelmien varhaisen puuttumisen toteutumisen. Terveydenhuollon organisaatiorajojen häviäminen parantaa avohoidon ja sairaalahoidon yhteistyötä.

Kaikki alan asiantuntijat yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja jopa sosiaali- ja terveysministeriöstä esittävät sosiaali- ja terveyspalveluille aluepohjaista rakennemallia vähintään 200 000 väestöpohjalla. Tarvittavan väestömäärän lukua ei ole ravistettu hihasta, vaan on saatu pitkälliseen tutkimustyöhön, selvityksiin sekä kansainvälisiin vertailuihin ja kokemuksiin nojaten.
Sosiaali- ja terveyspalveluista muodostuu kaikkien kuntien kustannuksista yli puolet ja ne ovat siten kuntatalouden kannalta ratkaisevimmat. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että hallitus ajaa kuin käärmettä pyssyyn suurkuntien muodostamista, joka ei poista sote-sektorin rahoitus- ja järjestämisongelmia.

Anna Olkkonen,
terveydenhuollon lisensiaatti,
kaupunginvaltuutettu, KESK.
Antti Kivelä,
apulaisylilääkäri,
kaupunginvaltuutettu, KESK.

Terveisiä KYS sisätautien päivystyksestä. Hetki on rauhallista potilasvirran suvannossa, odotan vain seuraavaa puhelimen sointia. Sydäninfarkteja, keuhkoveritulppa, viinakramppi, syöpäpotilaan hengenahdistus, rytmihäiriöitä….

Eikä yhtään potilasta ole erikseen kaupungilta haettu. Sairaat tulevat päivystykseen kun äkillinen sairaus sitä vaatii, tai sitten terveyskeskuspäivystys lähettää.

Olennainen kysymys sairaanhoidossa on se, miten perusterveydenhuolto saadaan toimimaan. Sijoittaminen perusterveydenhuoltoon tuo selvät säästöt erikoissairaanhoidossa. Terveyskeskuslääkäreille pitää antaa selkeät mahdollisuudet hoitaa väestönsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kun terveyskeskuksessa voidaan riittävien tutkimus- ja konsultaatiomahdollisuuksien tukemana järjestää työ juuri niin kuin lääkäri paikallisesti parhaaksi katsoo, on työ tehokasta ja mielekästä.

Suomessa on aivan riittävästi lääkäreitä; Luxemburgissa, Euroopan rikkaimmassa maassa on vähemmän lääkäreitä kuin Suomessa.

Kolmasosa Suomen lääkäreistä toimii kehä kolmosen sisäpuolella, ja sielläkään ei terveyskeskustyöhön ole liikaa tulijoita. Jutta Urpilainen ei ymmärrä terveydenhuollon tilaa ja tarjoaa ratkaisuksi yhä lisää lääkäreitä ja vastavalmistuneille pitkää työpakkoa valtion määrämässä terveyskeskuksessa.

Perusterveydenhuollon ongelmat ratkaistaan asiantuntevalla johtajuudella. Pitää ymmärtää substanssi: lääkärin pitää saada täysi valta järjestää työnsä. Lääkäri kantaa täyden vastuun omasta väestöstään, jolloin hän parhaana asiantuntijana tietää miten työ tehdään.