• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen

Antti Kivelä

Asiaa keskeltä ja edestä

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Curriculum Vitae
  • Omin sanoin
  • Teemat

keskustelu

tammi 07 2021

Vapaalla sanalla on raskas vastuu

Viime yön tapahtumat USA:n kongressirakennuksessa ovat taitepiste kaikissa länsimaissa viime vuodet vallinneelle vastuuttoman puheen kulttuurille. Vapaaseen sanaan vedoten on eri suuntien fanaatikkojen toimesta puhuttu vailla vastuuta sanomisistaan, on tieten haluttu vääntää totuutta ja väittää selviä valheita todellisuudeksi, puheella on hyökätty henkilöihin. Miten tässä on onnistuttu? Miksi vihapuhe ja valehtelu ovat vallanneet niin suuren osan julkisesta tilasta?

Syitä on varmasti monia, mutta kolme tekijää noussee tärkeimpien joukkoon.

Sosiaalisen median nousu kommunikoinnin välineeksi on vähentänyt ihmisten perinteisiä kohtaamisen tapoja. Kasvottomassa viestinnässä sanattomat signaalit jäävät huomiotta, eikä empaattista kanssakäymistä synny. Toisen ihmisen loukkaaminen on helpompaa, kun ei tarvitse kestää kuulijan reaktiota. Toisaalta eri alustojen algoritmit ruokkivat samanmielistä puhetta nostaessaan esille käyttäjän aiemmin klikkaamien linkkien kanssa samankaltaisia sivuja ja kommentteja. Kärjekkäimmät kirjaukset saavat eniten klikkauksia, maltilliset vähemmän. Vaikka demokratiaan ja vapaaseen yhteiskuntaan kuulukin kaikkien oikeus lausua mielipiteensä, vähemmälle huomiolle ja myös poliittisen korrektiuden ulosrajaamaksi on jäänyt se, etteivät kaikki lausumat ja kirjaukset ole arvokkaita tai relevantteja. Sosiaalisen median kuplissa on on kuitenkin ollut yhtä ”oikein ja oikeutettua” sanoa väärän värisiä ihmisiä loisiksi, olla fanaattisesti inhoamassa kaikkea perinteiseen suomalaiseen elämänmuotoon kuuluvaa tai syyllistää muita ruokavaliostaan.

Toisen ihmisen loukkaaminen on helpompaa kun ei tarvitse kestää kuulijan reaktiota

Osin sosiaaliseen mediaan liittyen mutta myös yhteiskunnan muun muuttumisen myötä arvojen ja maailmankuvien liudentuminen on heikentänyt käsitystä totuudesta ja oikeudesta. On hämärtynyt idea absoluuteista; hyvän ja pahan, oikean ja väärän ero ei olekaan enää niin selvä. Tämä toisaalta vähentää halua tuomita selkosanaisesti totuudenvastaiset tai epäoikeudenmukaisuuksiin johtavat kommentit, kun kulttuurirelativistisessa ymmärryksen halussa ei ketään tahdota arvostella. Toisaalta sama selkeiden arvojen haaleneminen lisää mustavalkoista ajattelua. Oman maailmankäsityksen ja mielenrauhan kannalta voi olla helpompaa hävittää epäselvyyksiä pitämällä itse valittua näkökantaa ainoana oikeana ja mahdollisena, ja vähänkin poikkeavia mielipiteitä uhkaavina ja vääräuskoisina.

Presidentti Trump, kuva New York Times

Kolmantena seikkana vaikuttaa koettu tyytymättömyys. Kokemuksella ei välttämättä ole mitään tekemistä reaalisen hyvinvoinnin kanssa, koronaepidemiaa edeltävänä aikana suomalaisten ja Suomen mitattu kehitys parantunut kaikilla mittareilla. Kysymys onkin siitä, miten kukin kansalainen hahmottaa oman asemansa suhteessa muihin: olenko kokenut oikeutta? Vaikuttaa siltä, että yksilöä ihannoivan, menestystä ja onnellisuutta korostavan kulttuurin aikana yhä pienemmätkin koetut ”vajeet” koetaan loukkauksena ja hyvitystä vaativana asiana. Noustaan helposti syyttämään muita, ulkopuolisia koetusta vääryydestä, eikä totuudella enää olekaan niin suurta väliä. Tämän ratkaisemiseksi ei mikään materiaalisen hyödykkeen tai rahallisen tuen määrä riitä.

Sanalla ja puheella on vastuu. Meidän kaikkien tulee yhdessä ja aktiivisesti kuunnella toisiamme ja keskustella mielipiteitä kunnioittaen. Kaikkea ei pidä hyväksyä eikä valheellista ja hyökkäävää puhetta kuunnella, rajansa kaikella.
Lopultakin on niin, kuin moni valtiomies vuosisatojen aikana on todennut eri sanoin: vääryys ja paha ei voita pahojen ihmisten tekojen vuoksi, vaan hyvien ihmisten hiljaisuuden vuoksi.

Kategoria: 2021, Politiikka, Vaalit Tagit: keskustelu, some, tyytymättömyys, valehtelu, vastuu, vihapuhe

touko 27 2019

Eurovaalit ja miten eteenpäin

Eurovaalien tulos on monella tapaa miettimisen arvoinen. Lähtökohtana on se, että tulos ei kuvaa Suomen kansan mielipidettä, koska äänestysaktiivisuus jäi 42%:iin ja maan sisällä äänestämisinnon erot ovat suuret. Euroopan parlamentissa ovatkin suurten kaupunkien, koulutettujen ja väestön keskiarvoa iäkkäämpien ihmisten edustajat. Pohjois-Suomesta ei ole ainoatakaan edustajaa, ja Itä-Suomen ainoa MEP on Elsi Katainen (kesk.), joskin hän vastaa teholtaan vähintään kahta.

Elsi Katainen valittiin jatkokaudelle vakuuttavalla äänimäärällä

Kansaa ei luonnollisesti saa vaalien yhteydessä epäillä väärästä päätöksestä, mutta silti rohkenen miettiä: ovatko meillä Suomessa asiat niin hyvin, että demokratiasta ei tarvitse enää välittää? Edes sen verran että kävisi muutaman minuutin vaalipaikalla? Onko yksi lysti onko valituilla edustajilla minkäänlaista osaamista tehtäväänsä tai näyttöjä aiemmasta pätevyydestä? On kuitenkin niin, että Suomen lainsäädännöstä lähes puolet tulee suoraan EU:n päätöksenteosta sovellettavaksi omien lakien tekemiseen. Ei ole vähäpätöinen asia, miten käytämme mahdollisuutemme vaikuttaa niin EU:lta tulevaan rahoitukseen kuin myös maailman ongelmien ratkaisuun EU:n kautta. Tiedon puutteesta on turha vinkua. Koskaan ei maailmanhistoriassa ole tietoa ollut näin helppoa saada jos vain viitsii lukea ja kysyä.

Europarlamentin paikkajaon hajaantuminen entisten valtaryhmien EPP:n ja sosialistien heikentyessä on samanlainen ilmiö kuin eduskuntavaaleissa nähtiin: kansallismielisten ja populististen voimien nousu samalla kun ilmastonmuutoksen tiedostamisen myötä vihreiden kannatuksen kasvu on johtanut tilanteeseen, jossa suuria puolueita ei ole, on keskisuuria entistä suurempi joukko. Periaatteessa tämä voisi nostaa kiinnostusta vaikuttamiseen, koska ilmiselviä valtablokkeja on vaikea muodostaa. Yksittäisten ryhmien neuvotteluvoima kasvaa.

Keskustan kannalta tilanne on yksiselitteisen huono. Vuoden 2017 kuntavaaleissa saatiin kannatusprosentiksi 17.5%, edellisen kerran alle tuon oli jääty 1953. Kuntavaalien jälkeen itsenäisyyden ajan huonoin tulos on saatu 2018 presidentinvaaleissa, 2019 eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Jos tämä ei ole vakavan keskustelun ja linjan tarkistuksen paikka, niin en ymmärrä mikä sitten on. Analyysi ei ole helppo, eikä viisaus ole koskaan yhdessä päässä mutta alustavasti seuraavaa:

  • 1) on kerrottava päätösten sisältö ihmisen näkökulmasta eikä ylätason valtionhallinnon näkökulmasta,
  • 2) sisäisen keskustelun pitää olla jatkuvaa, ilman pelkoa ”vääristä mielipiteistä”,
  • 3) on kuultava tavallisten ihmisten oikeudentajua ja kohtuullisuuden vaatimusta,
  • 4) on ymmärrettävä se, että puoluetta äänestävät ihmiset asuinpaikasta riippumatta, eivät alueet tai hehtaarit,
  • 5) puolueen on oltava ihmisten keskellä, luonnollinen osa yhteisön arkipäivän ongelmien ratkaisua,
  • 6) puolueen sisäiset myytit on purettava: mikä ”järjestökoneisto”?, mikä ”kansanliike”?, jne.
  • 7) puolueen identiteetti on kirkastettava. Jokaisen kadulla pysäytettävän ihmisen on kysyttäessä heti nähtävä mielessään selvä, positiivinen ja kiinnostava kuva keskustan olemuksesta, tarkoituksesta ja visiosta.

Siitä riippumatta onko keskusta meneillään olevien hallitusneuvotteluiden jälkeen hallituksessa vai ei, on jokainen puolueen jäsen ja aktiivitoimija otettava mukaan keskusteluun aiheita kaihtamatta, sanoja säästämättä. Puoluekokouksissa 7.9.2019 ja Vantaalla kesäkuussa 2020 on ratkaisujen aika. Vain näin voidaan saada kurssi käännettyä ja keskusta koko kansan puolueeksi.

Kategoria: 2019, Keskusta, Pohjois-Savo, Politiikka, Puolue Tagit: eurovaalit, identiteetti, keskusta, keskustalaisuus, keskustelu, puolue

Footer

Yhteystiedot

Puh. +358 40 502 8192 | Sähköposti: antti@anttikivela.fi
© Antti Kivelä 2020

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter