Jo vain näyttää Risikko et co. joutuvan perääntymään täysin mahdottomassa suunnitelmassaan. Lähtöasetelmaltaankin koko hallituksen suunnitelma ”vahvoista peruskunnista” jotka huolehtivat perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen lisäksi myös ”perustason erikoissairaanhoidosta” on ollut vailla käsitystä substanssista. Tuollaista jälkeä syntyy kun aletaan tehdä rakenteellisia muutoksia ymmärtämättä edes omia termejään. Kukaan hallituksesta ei ole selittänyt mitä järkeä on tehdä kolmen – viidenkymmenen tuhannen asukkaan kuntia joissa tehdään ”perustason erikoissairaanhoitoa”. En minä ainakaan saa tuosta tolkkua, ja olen sentään tehnyt töitä joka tasolla kotisairaanhoidosta yliopistosairaalaan.
Keskustan esittämä maakuntamalli perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon itsenäisenä tarjoajana antaa parhaat mahdollisuudet toteuttaa koko Suomen alueella tasapuolisesti palveluja ja samalla poistaa em. sektoreiden väliset organisaatiorajat.
Sitä paitsi: Keskustan johtaman hallituksen aikaan Suomesta väheni sata kuntaa vapaaehtoisin liitoksin, kansan ja kuntien tahdon mukaan.
Keskustalle mandaatti, Keskusta hoitaa.
http://yle.fi/uutiset/hallitus_joutui_antamaan_periksi_sosiaali-_ja_terveyspalvelu-uudistuksessa/6330438