• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen

Antti Kivelä

Asiaa keskeltä ja edestä

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Curriculum Vitae
  • Omin sanoin
  • Teemat

puheenjohtaja

maalis 12 2019

Käy eespäin väki voimakas

Kirjoitin puoluevaltuuston vuorolla Suomenmaan Puheenvuoro-blogikirjoituksen:

Perjantai 8.3.2019, kansainvälinen Naisten Päivä ja meikäläisen lomallejääntipäivä jää Suomen historiaan. Pääministeri Juha Sipilä osoitti jälleen olevansa harvinainen poliitikko ja teki täsmälleen sen mitä oli ajat sitten luvannut. Puuttui tulos, Mäntyniemen kautta ulos.

Sipilä torilla kuulemassa kansaa


Hallituksen vaihtuminen toimitusministeristöksi sai aikaan hämmentyneitä oppositiokatseita. Eihän tämä näin pitänyt mennä, oli ilmeinen reaktio niilläkin, jotka olivat vaatineet sote-uudistuksen työstämisen lopettamista ja välikysymyksin yrittäneet hallitusta kaataa. Väärin kaadettu.
Nyt niitä vaihtoehtoja olisi vallan hyvä vihervasemmistosta esitellä, mutta kovin koostuneita vastauksia ei saatu. Varsinkin SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen (ent. SAK) sote-ratkaisu jäi toimittajallekin hämärän peittoon. Lisäksi puheenjohtaja Rinteen huolena tuntui olevan heinäkuussa alkava EU:n puheenjohtajuuskausi. Ei ehkä tarvitsisi huolehtia, kyllä pääministeri Sipilä on tähän mennessä tehnyt suurimman valmistelutyön, ja voi varmaan myös luovuttaa tulevan pääministerin käyttöön kännykässään olevien Euroopan johtajien numerot. Jos nyt vaalien jälkeen joku muu sattuisi PM olemaan kuin Sipilä.
Keskustan kenttä on ollut kuluneen talven aikana hieman odottavalla kannalla. Tuo perjantai herätti kuitenkin suuret joukot keskustalaisia, ja vaaliteltoilla on käynyt kuhina. Selkärankaisuudesta ja linjakkuudesta on kiitelty. Kriitikkiäkin tulee, niin kuin joistakin asioista on syytä tulla, mutta kommentit ovat olleet rakentavia. Keskustelu tulevasta ja kannustavat viestit ehdokkaille ovat olleet runsaat kautta maan, tilaisuuksissa on ollut niitäkin jotka eivät aina paikalle tule. Keskustaväki on innostunutta ja valmiina töihin, suorastaan eteenpäin rynnistyksen henkeä on ollut ilmassa.
Odotettavissa on siis mielenkiintoinen viimeinen kuukausi ennen eduskuntavaaleja. Nyt punnitaan kunkin joukkueen pohjatyö ja järjestökunto, katsotaan tähtäimen tarkkuus ja keskittymiskyky. Kansalaisten kannatus haetaan ihminen kerrallaan haastattaen, kaikkia kuunnellen ja koko Suomi kiertäen. Täysi lista ehdokkaita on vauhdissa.
Kun ei oppositiolta muuta valmista ole tullut, niin onhan edes laulu käyttökelpoinen. Työväen marssin sanoja lainaten, nyt on aika keskustaväen käydä eespäin koko voimallaan, ja näyttää vaalipäivänä mistä meidät on tehty!

Suomenmaan Puheenvuoro-blogiin pääset tästä.

Kategoria: 2019, Eduskunta, Politiikka, puheenjohtaja, sote, Vaalit Tagit: hallitus, oppositio, sote

marras 28 2018

Keskustan puoluevaltuusto perheiden ja perustulon asialla

Keskustan puoluevaltuuston kokous Turussa 25.11. Puheenjohtaja Kivelä

Keskustan puoluevaltuusto kokoontui Turussa 24.-25. marraskuuta. Kokous oli ensimmäinen Sotkamon puoluekokouksen jälkeen, joten sääntöjen mukaan oli järjestäydyttävä puolueen puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla. Minut valittiin jatkokaudelle puheenjohtajaksi ilman vastaehdokkaita, olin hyvin kiitollinen kunniasta. Avajaispuheeni voit lukea täältä. Varapuheenjohtajiksi nousivat Helsingin keskustanuorten pj Liina Tiusanen ja Kurikan kunnallisjärjestön pj ja kaupunginhallituksen pj Rami Ala-Nisula. Järjestövaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Uudenmaan piirin vpj Sanna Kurki.

Kokouksen tunnelma ja puheenvuorot olivat mielenkiintoisia. Jäsenistöstä noin kolmasosa on uusia valtuutettuja. Verrattuna viime kauteen kuultiin useita kriittisiä puheenvuoroja, mutta merkittävästi ratkaisukeskeisiä. Oli selvästi ilmassa jo terävöitymistä, tulevat vaalit kiinnostavat ja haluttaisiin selkeitä kannanottoja vaalikentille. Puoluejohdon toimesta tuotinkin esille lapsilisän harkinnanvarainen korotus heikoimmassa asemassa oleville lapsiperheille ja 1000 opettajan ja ohjaajan lisäys ammatilliseen koulutukseen.

Puoluevaltuusto teki valiokunissaan huolellista työtä. On kuitenkin välttämätöntä nostaa puoluevaltuuston työtä uudelle tasolle, samoin kuin koko puolueen pitää uudistua niin toimintatavoiltaan kuin osalta rakenteitakin. Viestinnän tulee olla läpinäkyvää ja koko järjestökenttää pitää kuulla.

Kategoria: 2018, Keskusta, puheenjohtaja, Puolue, puoluevaltuusto

loka 26 2017

Vahdin vaihto, ja kiitokset

Olen ollut keskustan Kuopion kunnalisjärjestön puheenjohtajana vuoden 2014 alusta. Kuten elämässä muutenkin, tämä tehtävä on ollut mieluisa projekti. Neljän vuoden aikana on käyty eurovaalit, eduskuntavaalit, seurakuntavaalit, kuntavaalit ja nyt valmisteilla presidentinvaalit. Kunnallisjärjestön nettisivut on uusittu, on parannettu viestintää sähköpostitse, on tehty kunnallisjärjestön aluejako.

Aikansa kutakin. Ilmoitin johtokunnalle jo puolitoista vuotta sitten, että 2018 alusta täytyy olla Kuopion keskustalla uusi puheenjohtaja. Haluan antaa kaiken tukeni marraskuun 15. valittavalle uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle, ja olla niin Kuopion, Pohjois-Savon kuin Savo-Karjalankin linkkinä puoluejohtoon.

Kiitän kaikkia Kuopion ja Pohjois-Savon piirin toimijoita kuluneista vuosista. Minä en katoa minnekään, vaan haluan olla tukemassa uusia tekijöitä kasvavassa keskustalaisten joukossa.

Kategoria: 2017, Keskusta, Kuopio, Politiikka, puheenjohtaja, Puolue, Suomi

Footer

Yhteystiedot

Puh. +358 40 502 8192 | Sähköposti: antti@anttikivela.fi
© Antti Kivelä 2020

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter