Jos jokainen suomalainen lisäisi liikuntaa tunnin verran päivässä, säästyisi kansantalouden kuluja pari miljardia vuosittain. Liikunta on parempi lääke väestön terveyteen kuin erikoissairaanhoito. Rahaakin tärkeämpää on hyvinvoivien kansalaisten elämänlaadun paraneminen.
Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt 15 vuoden aikana selvästi. Kun 1980-luvulla varusmiehistä 20% oli hyväkuntoisia ja vain 5% niin huonokuntoisia että varusmiespalveluksen kaikkien tehtävien suorittaminen ei onnistunut, ovat osuudet nykyään kääntyneet toisin päin: joka viides varusmies on niin huonokuntoinen että palveluksessa on ongelmia. Keskimääräinen 12 minuutin juoksutulos oli 2700 metriä, nykyinen taso on vain 2400 metriä. Joka viides aikuinen on ylipainoinen, ylipaino liittyy verenpainetautiin ja diabetekseen.
Miten yhteiskunta ja poliittinen päätöksenteko voivat auttaa liikunnan lisäämisessä?
Taajama- ja liikennesuunnittelua on muutettava pyöräilyä ja kävelyä suosivaksi. Urheiluseuroja ja sosiaalityön järjestöjä on tuettava liikuntapaikkojen rakentamisella ja ylläpidolla, talkootyötä suosittava ja verotusta yksinkertaistettava. Koulujen liikuntatilat on nähtävä ehkäisevän terveydenhuollon osana. Uuden opetussunnitelman (OPS2016) paikallisessa valmistelussa on entisestään vahvistettava Liikkuva Koulu-hanketta. Tavoitteellisen urheilijan tie varhaisista kouluvuosista maailmanluokan menestyjäksi on viitoitettava lajiliittojen ja koulujen yhteistyöllä.
Sote-uudistuksessa on lähipalvelu, kuntoutus ja liikunta pidettävä etusijalla, keinoina liikuntareseptit, liikuntaohjaus ja henkilökunnan koulutus. Tutkimustyön rahoitus on turvattava: Liikuntalääketieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston terveyden edistämisen tutkimus tuottaa käytäntöön osoitetusti hyödyllisiä toimintamalleja. Muun kulttuuritoimen ja liikunnan yhteishankkeita on tuettava. Veikkauksen rahoitus liikunnalle on välttämätön, ja rahapelimonopoli on säilytettävä.
Kuopion kaupunginteatterilla järjestetyssä Urheilugaalassa 28. tammikuuta palkittiin Pohjois-Savon parhaita urheilijoita, valmentajia, seuroja ja taustavaikuttajia. Tärkeimmät muistamiset osuivat kunkin kunnan seuratoiminnan puurtajille ja pitkän linjan tekijöille jotka ovat edistäneet niin lasten ja nuorten liikuntaharrastusta kuin ikääntyneidenkin aktiivisuutta. Heidän työnsä ansaitsee yhteiskunnan tuen ja kannustuksen. Niilo Tarvajärven sanoin:”Ylös, ulos ja lenkille!”