Suomi on saanut uuden eduskunnan. Odotetusti Keskusta sai selvästi suurimman puolueen paikan, ja Juha Sipilästä tulee uuden hallituksen muodostaja. Toiseksi suurimpana puolueena Perussuomalaisten on myös otettava vastuu hallitustyöskentelystä. Kokoomuksella täydennettynä porvarihallitus saa tehtäväkseen rakenteellisten muutosten teon. Suomi on saatava kuntoon, ja toivon että kaikilla hallituspuolueilla riittää rohkeutta kuunnella asiantuntijoita ja tehdä päätöksiä. Vatuloinnin aika on ohi.
Viime kesästä lähtien tein vaalikampanjaa työn ohessa ja maaliskuun 2015 alusta täysipäiväisesti. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maantiet tulivat tutuksi. Sain kuulla monenlaista kertomusta ja elämänkokemusta, opin paljon. Tukiryhmäni teki suuren työn ja luotti ehdokkaaseensa, teille kaikille olen suuressa kiitollisuudenvelassa. Kaikkia minua äänestäneitä 2567 kansalaista kiitän luottamuksen osoituksesta. Pahoittelen ettei ponnistukseni riittänyt eduskuntaan saakka. Haluan kuitenkin olla käytettävissänne kaikissa mieltänne askarruttavissa kysymyksissä ja auttaa teitä eteenpäin.
Jatkan työtäni KYS-Sydänkeskuksessa ja luottamustehtäviäni Kuopion kaupunginvaltuustossa ja urheilun parissa. Toivotan kaikille kaunista kevättä.