
Oma paikallisyhdistykseni, Kuopion Keskustaseura esittää Pohjois-Savon piirille minua Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaaksi. Olen kiitollinen saamastani kannatuksesta ja pyrin olemaan luottamuksen arvoinen.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olin ehdolla ensimmäistä kertaa. Tuolloin kokemukset olivat hyvät, kuuntelin laajasti Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ihmisten asiaa. Vaikka tulos ei riittänytkään kansanedustajan paikkaan, koin reissun positiiviseksi kaikine kohtaamisineen. Tuon kampanjan seurauksena koitui paljon hyvää. Sain lisää varmuutta siitä, että haluan osallistua suomalaisten elämän parantamiseen niin paikallisesti kuin valtakunnankin tasolla. Moni kysyi, miksi yliopistosairaalan kardiologi haluaa kansanedustajaksi, työhön jossa ei juuri kiitosta saa. Minun vastaukseni on yksinkertainen: kun parannan toimenpiteellä potilaan rytmihäiriötaipumuksestaan tai asennan elämää ylläpitävän tahdistimen, olen kuitenkin vain yhdelle ihmiselle hyödyksi kerrallaan ja kovin pienellä ryhmälle ihmisiä vuoden mittaan. Toki tulokset voivat olla tuon yhden kohdalla hyvinkin näkyviä. Kansanedustajana, jos hyvin osaan työni tehdä, saatan olla mukana kohentamassa suuren ihmisjoukon asemaa. Tulokset eivät ole välttämättä kovin näkyviä, mutta hyöty kokonaisuutena voi olla suurempi kuin yhden ihmisen hoidossa.
Tämä on minun tieni. Olen jo kaupunginhallituksen puheenjohtajana asettanut itseni monelle tilanteelle alttiiksi ja kansanedustajaehdokkaana vielä laajemmin. Teen työni niin hyvin kuin osaan, sillä vilpittömyydellä millä yöni nukun hyvin, joten ei tässä huonosti käy, oli tulos mikä hyvänsä. Pyydänkin Sinua, hyvä lukijani, mukaan tälle matkalle, jolle annan kaiken tarmoni.