Eurovaalit ja miten eteenpäin

Eurovaalien tulos on monella tapaa miettimisen arvoinen. Lähtökohtana on se, että tulos ei kuvaa Suomen kansan mielipidettä, koska äänestysaktiivisuus jäi 42%:iin ja maan sisällä äänestämisinnon erot ovat suuret. Euroopan parlamentissa ovatkin suurten kaupunkien, koulutettujen ja väestön keskiarvoa iäkkäämpien ihmisten edustajat. Pohjois-Suomesta ei ole ainoatakaan edustajaa, ja Itä-Suomen ainoa MEP on Elsi Katainen (kesk.), joskin hän vastaa teholtaan vähintään kahta.

Elsi Katainen vakuutti jo ensimmäisellä kaudellaan europarlamentissa.
Elsi Katainen valittiin jatkokaudelle vakuuttavalla äänimäärällä

Kansaa ei luonnollisesti saa vaalien yhteydessä epäillä väärästä päätöksestä, mutta silti rohkenen miettiä: ovatko meillä Suomessa asiat niin hyvin, että demokratiasta ei tarvitse enää välittää? Edes sen verran että kävisi muutaman minuutin vaalipaikalla? Onko yksi lysti onko valituilla edustajilla minkäänlaista osaamista tehtäväänsä tai näyttöjä aiemmasta pätevyydestä? On kuitenkin niin, että Suomen lainsäädännöstä lähes puolet tulee suoraan EU:n päätöksenteosta sovellettavaksi omien lakien tekemiseen. Ei ole vähäpätöinen asia, miten käytämme mahdollisuutemme vaikuttaa niin EU:lta tulevaan rahoitukseen kuin myös maailman ongelmien ratkaisuun EU:n kautta. Tiedon puutteesta on turha vinkua. Koskaan ei maailmanhistoriassa ole tietoa ollut näin helppoa saada jos vain viitsii lukea ja kysyä.

Europarlamentin paikkajaon hajaantuminen entisten valtaryhmien EPP:n ja sosialistien heikentyessä on samanlainen ilmiö kuin eduskuntavaaleissa nähtiin: kansallismielisten ja populististen voimien nousu samalla kun ilmastonmuutoksen tiedostamisen myötä vihreiden kannatuksen kasvu on johtanut tilanteeseen, jossa suuria puolueita ei ole, on keskisuuria entistä suurempi joukko. Periaatteessa tämä voisi nostaa kiinnostusta vaikuttamiseen, koska ilmiselviä valtablokkeja on vaikea muodostaa. Yksittäisten ryhmien neuvotteluvoima kasvaa.

Keskustan kannalta tilanne on yksiselitteisen huono. Vuoden 2017 kuntavaaleissa saatiin kannatusprosentiksi 17.5%, edellisen kerran alle tuon oli jääty 1953. Kuntavaalien jälkeen itsenäisyyden ajan huonoin tulos on saatu 2018 presidentinvaaleissa, 2019 eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Jos tämä ei ole vakavan keskustelun ja linjan tarkistuksen paikka, niin en ymmärrä mikä sitten on. Analyysi ei ole helppo, eikä viisaus ole koskaan yhdessä päässä mutta alustavasti seuraavaa:

  • 1) on kerrottava päätösten sisältö ihmisen näkökulmasta eikä ylätason valtionhallinnon näkökulmasta,
  • 2) sisäisen keskustelun pitää olla jatkuvaa, ilman pelkoa ”vääristä mielipiteistä”,
  • 3) on kuultava tavallisten ihmisten oikeudentajua ja kohtuullisuuden vaatimusta,
  • 4) on ymmärrettävä se, että puoluetta äänestävät ihmiset asuinpaikasta riippumatta, eivät alueet tai hehtaarit,
  • 5) puolueen on oltava ihmisten keskellä, luonnollinen osa yhteisön arkipäivän ongelmien ratkaisua,
  • 6) puolueen sisäiset myytit on purettava: mikä ”järjestökoneisto”?, mikä ”kansanliike”?, jne.
  • 7) puolueen identiteetti on kirkastettava. Jokaisen kadulla pysäytettävän ihmisen on kysyttäessä heti nähtävä mielessään selvä, positiivinen ja kiinnostava kuva keskustan olemuksesta, tarkoituksesta ja visiosta.

Siitä riippumatta onko keskusta meneillään olevien hallitusneuvotteluiden jälkeen hallituksessa vai ei, on jokainen puolueen jäsen ja aktiivitoimija otettava mukaan keskusteluun aiheita kaihtamatta, sanoja säästämättä. Puoluekokouksissa 7.9.2019 ja Vantaalla kesäkuussa 2020 on ratkaisujen aika. Vain näin voidaan saada kurssi käännettyä ja keskusta koko kansan puolueeksi.

Related Posts

%d bloggaajaa tykkää tästä: