OMIN SANOIN

Olen pohjalaisen äidin ja keskisuomalaisen isän esikoispoika. Kolmetoista kuukautta myöhemmin syntyi minulle pikkuveli. Meitä sitten luultiinkiin kaksosiksi.

Vanhemmat ovat kummatkin kotoisin maataloista, niukoista oloista. Äitini lähti viisitoistavuotiaana maailmalle etsimään elantoaan heti kun rippikoulusta pääsi. Piikana ei 1950-luvun lopulla suuresti tienannut, joten  kevääseen meni ennenkuin äiti sai ostettua palkallaan kengät. Sitten kehtasi jo kaupungilla kävellä. Isä puolestaan lähti talon toiseksi vanhimpana poikana metsätöihin jo 13-vuotiaana. Oppikouluunkin haaveili mutta siihen ei kotona ollut rahaa. Noista päivistä on tultu kauas.

Syntymäni sattui tapahtumaan Oulussa, josta isä oli saanut töitä poliisina. Oulun ajoista ei minulla ole juuri muistikuvia, kun seuraava konstaapelin vakanssi sattui löytymään Lappeenrannasta; toiselle puolen Suomea mars, olin kahden vanha. Leipään saatiin voita, kun konstaapeli ja konstaapelin kansakoulun ja talouskoulun käynyt vaimo tekivät talonmiehen työt. Työhön kuuluva halpavuokrainen asunto oli alunperin autotalliksi suunniteltu, ja tilaa neljälle hengelle oli laajat 28 neliötä.

Parin-kolmen vuoden välein vaihdettiin asuntoa kun raha riitti isompaan vuokraan. Vanhemmat olivat tottuneet pieniin tuloihin, mutta lapsena luulin että olimme rikkaita. Eihän minulta puuttunut ruokaa, vaatteet olivat pestyt. Olohuoneen kaapin alalaatikossa oli Aku Ankkoja, pahvilaatikossa leluja ja lauantaiaamupäivisin siltä toiselta kanavalta tuli mustavalkoinen Ben-karhu. Niistä Aku Ankoista opin lukemaan alle neljän vanhana. Sen jälkeen olen lukenut kaikkea mitä eteen on tullut.

Koulun aloitin iloisena, ja sama tunne toistui joka syksy: kesän jälkeen jo odotin uusia kirjoja, uusia ajatuksia ja opettajan selostusta siitä mitä en vielä ollut kuullut. Koulu oli mukavaa.

Isän puolelta suku on liikunnallista ja musikaalista. Kumpaakaan ei uskoisi äkkiä, mutta geeneissä ne taipumukset ovat. Sain harmonikan. Vuosien myötä opin kohtuulliseksi soittajaksi, mutta soittaminen oli enemmän hupia kuin intohimon kohde. Ylä-koulun lopulla hain musiikkiopistoon lauluoppilaaksi ja pääsinkin. Ehkä hiukan turhan aikaisinkin kun murrosiän jäljiltä ääni oli sekaisin, mutta laulutunneilla opin käyttämään ääntäni. Tuosta taidosta on ollut hyötyä myöhemminkin. -Musiikkiopiston teoriatunnilla tapasin Minnan. Olimme kuudentoista. Pari vuotta myöhemmin aloimme seurustella.

Lukiosta valmistuin kouluni parhaana, kuuden laudaturin ylioppilaana. Kaksi viikkoa lakkiasten jälkeen lähdin armeijaan, Kontiolahdelle Karjalan Jääkäripataljoonaan.

Armeija-aika jäi mieleen yhtenä tärkeimmistä elämäni jaksoista. Reserviupseerikoulu Haminassa on minulle ollut paras opetus rauhan ja turvallisuuden tärkeydestä. Häivähdyskin siitä, mitä tuhoa hyvin koulutettu sotajoukko saa aikaan, pitäisi vakuuttaa kenet hyvänsä rauhan merkityksestä. Toisaalta opin myös miten Suomea puolustetaan, ja mihin pitää olla valmis. Maailma ei ole lintukoto.

Armeijan jälkeen olin vuoden Tampereella teknillisessä korkeakoulussa (sittemin tekn. yliopisto). Totesin etten halua tietokoneinsinööriksi. Hain uudemman kerran lääkikseen ja pääsin kun ensimmäisen kerran tosissani luin.

Tampereen lääketieteellisessä on tapana nimetä vuosikurssi isäntänsä sukunimellä. Jostain syystä uudet opiskelukaverit halusivat valita minut isännäkseen, ja niin tuo 1987 aloittanut 90 lääket. ylioppilaan kurssi sai nimen ”Cursus Kivelä”. Kuuden vuoden opiskelut sujuivat normaaliin tahtiin, pidin opiskelusta niinkuin aina. Viikonloppuisin matkasin Jyväskylään, missä Minna opiskeli yliopistossa opettajaksi. Naimisiin menimme kesällä 1990.

 

KOHTI POLIITTISTA URAA

Lähdin mukaan politiikkaan. Keskustalaisuus oli verenperintönä tullutta. Työhön, yrittämiseen, heikommista huolehtimiseen ja perinteisiin suomalaisiin arvoihin rakentuva maailmankuva oli pohjana sille, että halusin osallistua vapaa-ajallakin Suomen rakentamiseen. Pääsin Lappeenrannan Keskustan sihteeriksi ja kaupunginvaltuustoon ensi yrittämällä, ääniäkin seitsemänneksi eniten kaupungissa. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksikin nostivat, ja jopa Karjalan Keskustan edustajana puoluevaltuustoon.

Syksyllä 1997 piti tehdä kuitenkin ratkaisu: Tähtäänkö puolentoista vuoden päähän eduskuntavaaleihin, vai valitsenko erikoislääkärin uran. Jälkimmäinen voitti, muutimme Kuopioon ja aloitin työt yliopistosairaalassa. Politiikka sai jäädä. Kolme alle kouluikäistä ja tiukkatahtinen työ sanelivat suunnan seuraaviksi vuosiksi.

Lapset kasvoivat, aloittivat koulunsa. Minna opetti koulussa, minä valmistuin sisätautien erikoislääkäriksi ja parin vuoden päästä kardiologiksi. Tein tutkimustyötä lyhyinä pätkinä , olin Suomen Kardiologisen Seuran hallituksessa neljä vuotta, sihteerinä. Vuodet kuluivat. Harrastin ratsastusta kunnes opiskeluaikoina aloitettu karate vei voiton. Sain mustan vyön, valmensin junnuja ja aikuisia. Aloitin miekkailunkin.

Syksyllä 2012 soitti kansanedustaja Markku Rossi. Pyysi ehdokkaaksi kuntavaaleihin, kun eduskunnassa Torniaisen Ari, vanha kaverini Lappeenrannasta oli nimeni kavaltanut. Päivän mietin mitä tehdä. Vanhat muistot Keskustan toimista veivät mukanaan ja lähdin ehdolle. Viiden viikon ponnistus vei minut Kuopion kaupunginvaltuustoon. Sain toimekseni haluamani perusturva- ja terveyslautakunnan ja lisäksi vielä paikan Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa.

Syyskokouksessa 2013 minut äänestettiin johtamaan Kuopion Keskustaa ja vuotta myöhemmin piirin kokouksessa Pohjois-Savon edustajaksi puoluevaltuustoon, ja sitten piirin varapuheenjohtajaksi.

Heti sen jälkeen kun minut oli valittu kaupunginvaltuustoon, usea ihminen tuli kysymään halukkuuttani kansanedustajaehdokkaaksi. Perheen kanssa puhuin asiasta pitkään. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana kysyin myös usealta varteenotettavalta henkilöltä halukkuutta ehdokkuuteen, kun Kuopiolle kolme paikkaa oli täytettäväksi annettu. Keväällä päätin asettua ehdolle. Kesäkuulla 2014 piirihallitus nimesi minut yhdeksi yhdeksästä Pohjois-Savon piirin ehdokkaasta. Eduskuntavaaleissa 19.4.2015 sain Savo-Karjalasta 2567 ääntä. Ensikertalaiselle varsin hyvä äänimäärä, joka kannusti vahvasti jatkamaan työtä.

Puoluekokouksessa Seinäjoella kesäkuussa 2016 Savo-Karjalaan emme saaneet Keskustan varapuheenjohtajuutta emmekä puoluesihteerin paikkaa. Yhteistuumin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan piirit päättivät ponnistaa avautuvan puoluevaltuuston puheenjohtajuuteen ja pyysivät minua ehdokkaakseen. Olin syvästi kiitollinen luottamuksen osoituksesta. Syksyn 2016 mittaan kiersin Suomea Lappeenrannasta Lappiin ja Kokkolasta Karjalaan. Työ tuotti tulosta, minut valittiin puheenjohtajaksi puoluevaltuuston kokouksessa Torniossa 26.11.2016. Varapuheenjohtajikseni sain Sauvosta Satu Simeliuksen ja Tyrnävältä Jussi Ylitalon.

Huhtikuun 2017 kuntavaalit olivat monitahoiset. Sain Kuopion Keskustan puheenjohtajana tavoitteemme läpi, suurimman ryhmän asema 14 valtuutetun kera. Oma tulokseni oli yllättävä, sain 733 ääntä ja Keskustan ryhmän kärkipaikan. Johdin Kuopion kunnallisjärjestöjen paikkaneuvottelut. Hyvässä hengessä (#kuopiohenki !) saimme luottamustehtävät jaettua. Itselleni suotiin kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka. Työ Kuopion, Savo-Karjalan ja Suomen eteen jatkuu.

OTA YHTEYTTÄ

osoite
Snellmaninkatu 37 70100 KUOPIO
puhelin
+358 40 5028192
sähköposti
antti@anttikivela.fi