Suomalaiset tiet ovat rapakunnossa. Osaltaan on syynä tämä iloinen rospuuttoaika, mutta tieverkon rapautuminen on muutakin kuin sanaleikkiä. Itse asiassa tiet jopa valtateitä myöten alkavat olla siinä kunnossa että leikin laskulle ei ole enää sijaa.
Ajelin tänään kauniissa auringonpaisteessa Nurmeksesta Lieksan kautta Joensuuhun. Suuren osan matkaa asvaltti oli siinä kunnossa että viiden metrin pätkää virheetöntä pintaa ei löytänyt. Selvästi oli myös nähtävissä ja auton heittelystä tunnettavissa jo roudan nostamisen tiessä: tällä tienpidolla ei kauan mene kun tierunkokin tuolla 75-kantatiellä alkaa olla pilalla, ja sitten se maksaminen todenteolla alkaa.
Tiet ovat osa Suomen kansallisomaisuutta. Ilman teitä ei liiku puu metsistä, ja silloin on turha hehkuttaa Finnpulpin voimalaitosta, kun havukuitua ei Savo-Karjalasta laitokseen tule. Kuopio on Suomen suurin maitopitäjä. Ilman turvallista ja toimivaa tieverkkoa ei maito liiku meijeriin ja sitä kautta vientiinkin. On meidän kaikkien etu että tiemäärärahoja korotetaan vaikka muiden korjausinvestointien kustannuskella, korjaamattakaan ei teitä voi jättää.