Kuntarakenne ja sote-uudistus

Terveydenhuollon kustannuskehitys ja kuntien heikkenevä talous uhkaavat yhteiskunnan kykyä ylläpitää välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Nykymenolla rahat ja koulutettu ammattihenkilöstö eivät riitä sen paremmin isoissa kuin pienissäkään kunnissa.. On välttämätöntä uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita vastaamaan tämän päivän haasteita. Uudistuksen kehitysmalleista on toisistaan eroavia näkemyksiä. Hallituksen keskuskaupunkimallin tavoitteena on kammeta kunnat sote-vivulla pakkoliitoksiin. Tämä on väärä tie eikä johda hyvään lopputulokseen.

Sote-palvelujen järjestämis- ja rahoitusmallin tulee pohjautua vähintään maakunnan laajuiseen alueeseen. Mallissa yksi toimija, esimerkiksi Pohjois-Savon sosiaali- ja terveyspiiri ,vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, yhteensovittamisesta ja kustannuksista. Järjestäjä voi olla itse tuottajana tai tilaaja-tuottajamallin mukaan hankkia palvelut julkisilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Riittävän suuri järjestäjätaho mahdollistaa myös yksikanavarahoituksen jossa kunnallisveron ja valtionveron sote-osuus kanavoidaan sote-piirin käyttöön yhdessä Kela-rahoituksen kanssa.

Riittävän suuret alueet pystyvät kantamaan julkisesti rahoitettujen palvelujen taloudelliset ja toiminnalliset riskit. Niillä on edellytykset tuottaa väestölle terveyttä ja hyvinvointia kohtuukustannuksin ja turvata palvelujen saatavuus asuinpaikasta riippumatta. Tämä parantaa myös alueiden välistä yhdenvertaisuutta. Asiakkaan asema vahvistuu ja lisää valinnanmahdollisuuksia, mihin myös terveydenhuoltolaki ensi vuoden alusta tähtää .Laaja aluepohjaan perustuva järjestelmä lisää mahdollisuuksia syventää sosiaalipalvelujen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota. Tämä puolestaan tukee entistä enemmän ennaltaehkäisyyn panostamista ja terveys- ja hyvinvointiongelmien varhaisen puuttumisen toteutumisen. Terveydenhuollon organisaatiorajojen häviäminen parantaa avohoidon ja sairaalahoidon yhteistyötä.

Kaikki alan asiantuntijat yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja jopa sosiaali- ja terveysministeriöstä esittävät sosiaali- ja terveyspalveluille aluepohjaista rakennemallia vähintään 200 000 väestöpohjalla. Tarvittavan väestömäärän lukua ei ole ravistettu hihasta, vaan on saatu pitkälliseen tutkimustyöhön, selvityksiin sekä kansainvälisiin vertailuihin ja kokemuksiin nojaten.
Sosiaali- ja terveyspalveluista muodostuu kaikkien kuntien kustannuksista yli puolet ja ne ovat siten kuntatalouden kannalta ratkaisevimmat. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että hallitus ajaa kuin käärmettä pyssyyn suurkuntien muodostamista, joka ei poista sote-sektorin rahoitus- ja järjestämisongelmia.

Anna Olkkonen,
terveydenhuollon lisensiaatti,
kaupunginvaltuutettu, KESK.
Antti Kivelä,
apulaisylilääkäri,
kaupunginvaltuutettu, KESK.

Leave a comment

%d bloggaajaa tykkää tästä: